Oktoberfest - mahtavuutta

Näitä festejä varten valmisteltiin ja jännitettiin jo kauan ennen varsinaista lähtöpäivää. Lähdin siis kahden muun suomalaistytön kanssa Müncheniin katsastamaan Oktoberfestien 200-vuotis-synttäreitä torstaista lauantaihin 23.-25.9. Perjantai-iltapäivällä matkasimme myös katsastamaan Regensburgin jossa toinen tytöistä oli ollut vaihdossa.

Kun lähtöpäätös oli tehty, syntyi myös ajatus perinteikkäitten Dirndl-mekkojen ostosta. Tilasimme kyseiset koltut internetistä ja odotimme jännityksellä ehtisivätkö tilaukset perille ajoissa ja olisivatko asut sopivia. Matkaliput Müncheniin tilattiin kätevästi internetistä. Ihmettelimme hieman, että maksuvälineenä käytettävää luottokorttia tuli käyttää myös henkilöllisyystodistuksena junassa. Ajattelimme kuitenkin että voisimme maksaa yhdellä kortilla kaksi matkaa ja käytimmekin siis samaista korttia molempien lippujen henkkarikorttina. Olisimmehan junassa kuitenkin yhdessä.

Valitettavasti matkan alku ei mennytkään aivan niin kuin elokuvissa. Molemmat matkaan lähtevät ystäväni saivat mekkonsa ajoissa. Omani jäi jonnekin postin uumeniin. Jännittää yhä tuleeko se postissa viiveellä koskaan ja miten vaikeaa kyseisestä koltusta on saada rahat takaisin. Selvisin pettymyksestä ostamalla C&A liikkeestä sen ainoan istuvan mekon.

Toinen ja hieman vaivalloisempi vastoinkäyminen tapahtui junalla matkalla Müncheniin. Aluksi kaikki tuntui sujuvan täydellisesti. Itävaltalainen konduktööri leimasi liput niitä enempiä tarkastelematta. Alla kuvia matkalla näkemistämme vuorista. Wunderschön!

Olimme siis päässeet vaivattomasti suorittamaan noin 3/4 matkasta, kun pääsimme Saksan puolelle ja saksalainen konduktööri tarkasti lippumme. Hän pyysi nähdä myös luottokortit henkilöllisyyden todistamiseksi. Kortittomuuteni tuotti suurta närkästystä. Ystäväni yritti näyttää korttiaan ja selittää, että hän oli maksanut molemmat matkat. Näytin passiani ja yritin selittää, että pystyn todistamaan henkilöllisyyteni. Olihan se aivan sama yhtiölle kenen kortilta matkani on maksettu. Konduktööri sanoi kylmästi, että säännöt ovat sääntöjä ja ettei minun tulisi ostaa internetistä lippua, jos en ymmärrä, millä ehdoilla lipun ostaminen toimii. Pääsin kuitenkin Müncheniin kyseisellä lipulla. Konduktööri käski minun mennä ostamaan uusi paluulippu Münchenistä, sillä vanhalla en saisi matkustaa takaisin Klagenfurtiin. Käytin meno-paluulippuun 80 euroa joten matkan lisäkustannukset tuntuivat hyvin kohtuuttomilta. Yritimme mennä vielä muuttamaan lipun henkilöllisyysnumeroa toiseksi mutta asemalla sanottiin, ettei kyseiseen lippuun saanut tehdä muutoksia ja suurinpiirtein samat laulut siitä miten tyhmiä asiakkaita olimme, kun emme osanneet lukea ohjeita internetistä. Tuona hetkenä paljon kirottu VR tuntui lämpöisen inhimilliseltä ja kotoisalta. Päätin unohtaa koko touhun ja mennä seuraavana päivänä kyselemään uuden lipun hintaa. Halusin keskittyä festeihin ja yritin unohtaa saksalaisen byrokratian rattaat. Ja helpostihan se kävi.

Sää Münchenissä oli ihanan lämmin. Juna-asemalla kuljeskeli naisia ja miehiä Trachtenit (Tracht = kansallispuku) päällä. Oli huikeaa tulla metrosta ylös suoraan juhlahumuun ja pimeässä loistavat kojut, juhlateltat ja huvipuistolaitteet olivat mahtava näky. Olin kuvitellut, että Oktoberfesteillä olisi vain telttoja toistensa vieressä, joten värivalojen loiste ja erityisesti telttojen koristeellisuus oli miellyttävä yllätys. Olutta sai litra per tuoppi. En erityisemmin ole oluen ystävä mutta olihan tuota maistettava. Jaoimme tuoppia sitten ystävien kesken.

Kävimme myös katsastamassa satavuotisen perinteen Teufelsradin (engl. Devilswheel) joka oli viihdyttänyt Itävaltalaisia festaajia jo 100 vuoden ajan. Sirkusareenaa muistuttavan ympyrään kutsuttiin ihmisiä (esim. kaikki nahkahousuiset/ nahkahousuttomat miehet keskelle) ja sitten katsottiin kuka pysyy kauimmin pyörivän lattian keskellä.

Alla videokuvaa.

Perjantaina menimme vielä päiväksi Festeille ja aurinko paistoi ja laulut soivat jo puolilta päivin täydellä teholla. Päätimme mennä vielä kysymään, paljonko junalipun hinta maksaisi jos sellaisen ostaisi uudestaan ja saisinko pitää jo kertaalleen lunastamani paikan. Tällä kertaa kyselimme lippua saksalaisille tarkoitetusta jonosta. Kiltti, nuori virkailija mies sanoi että valitettavasti samoilla tiedoilla ei saisi uutta lippua mutta hän kehotti matkustamaan samaisella lipulla. Se, joutuisinko ostamaan junasta uuden lipun riippui kuulemma paljolti siitä kuinka symppis konduktööri kulloinkin sattuu vastaan. Jätin siis lippudilemmani ns. korkeimman käsiin ja jatkoimme onnellisesti perjantai illan viettoihin Regensburgiin.

Regensburgissa kävimme katsomassa Tonavaa, Goottikirkkoa, söimme Biergartenissa hapankaalia ja bratwurstia sekä katsastimme paikalliset ysäribileet. Parhautta!

Lauantain junamatka takaisin "kotiin" Klagenfurtiin oli, alkustressistä huolimatta, täysin vailla lippuongelmia taikka muutakaan stressiä. Saimme istua n.6 tuntia junassa täysin rauhassa katsellen vuoria ja ihaillen sateen jälkeen vaalentuneita huippuja. Näkymät saivat jälleen suomityttöjen päät pyörälle. Mietimme tottuukohan tällaisiin näkymiin koskaan. Kuvat eivät tee vuorille oikeutta, joten suosittelenkin kaikkia matkustamaan Itävallassa junalla. Sehr schön!